Highland Cattle of Saarela

Highland Cattle of Saarela sijaitsee Haapamäen kylässä, Leppävirran kunnassa, Pohjois-Savossa. Kasvatamme ylämaankarja emolehmiä ja myymme eläimiä jatkokasvatukseen. Myymme tilaltamme myös vapaana kasvanutta ylämaankarjan lihaa suoramyyntinä.

Saarelan tilalla aloitettiin ylämaankarjan kasvatus vuoden 2007 keväällä. Alussa tilalle tuotiin kymmenen ylämaankarja lehmän lauma vasikoineen Kalannista, johon lehmät olivat tulleet alunperin 2000-luvun alkupuolella Tanskasta. Myöhemmin Saarelan tilalle tuli samasta paikasta siitossonni Vilho. Nykyisin tilalla on ylämaankarjaa keskimäärin noin 40 kappaletta, joista sonnit ovat kasvatuksessa tilan ulkopuolella Tuusniemellä Suvaksen Helmessä.

Ylämaankarja rotu on alunperin Skotlannista ja erittäin karaistunut huonoihinkin sääolosuhteisiin. Tämän takia ylämaankarja voi laiduntaa ulkona ympäri vuoden. Saarelan tilalla ylämaankarja kasvaa vapaana ja eläimille on varattu iso laidun, jossa ne voivat laiduntaa vuoden ympäri. Laitumeen kuuluu peltoja, perinnemaisemaa ja metsää. Kesäisin eläimet pääsevät suojaan metsään auringon paahdetta ja talvisin metsä suojaa tuulelta ja lumituiskuilta.

Ajankohtaista

Aikaisen aamun lehmät

Perinnebiotoopilla on paljon puita ja kantoja, joihin ylämaankarja lehmät tykkäävät rapsutella itseään. Tällä videolla lehmät ovat palaamassa rapsuttelureissulta aikaisin aamulla takaisin syömään heinäpaaleja.

Yhteystiedot

Maatalousyhtymä Saarela Maija Liisa ja Markus 2617775-2
Vihantamäentie 61
79350 Itä-Soisalo
Puh. 0400 310498
@

Facebook
X (Twitter)
YouTube
Instagram
Tiktok